Kategoriat
Yleinen

Kirjojen valmistus

Kirjojen ja muiden painotuotteiden valmistus on yllättävän monimutkainen ja mielenkiintoinen prosessi. Ammattilaisten pyörittämät kirjapainot ottavat huomioon kymmenittäin tekijöitä, mikä mahdollistaa laadukkaiden kirjojen syntymisen. Olipa tarkoituksesi sitten julkaista oma kirjasi tai yksinkertaisesti oppia lisää tästä jännittävästä alasta, esitellään sinulle tässä kirjan valmistusprosessi mahdollisimman lyhyessä ja yksinkertaisessa muodossa. Näin voit lähteä tutustumaan erilaisiin kirjapainoihin ja niiden tarjoamiin palveluihin paremmin tietoisena kirjanvalmistuksen realiteeteista.

Kirjan synty

Kirja saa alkunsa kirjailijan aivoissa ja siirtyy sitten kynän tai näppäimistön kautta paperille, siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Tämä on kuitenkin vasta kirjan synnyn alku, ja opuksella on vielä pitkä matka valmiiksi painotuotteeksi, jonka voit asettaa koristamaan kirjahyllyäsi. Hyvä kirjapainoyritys selvittää sinulle perinpohjaisesti, minkälaisia asioita kirjan tuotannossa tulee ottaa huomioon. Kirjapaino haluaa tietää ainakin arvioidun painosmäärän sekä kirjan taiton suuret suuntaviivat.

On kuitenkin hyvä pohtia myös yksityiskohtia. Taittoon vaikuttaa huomattavasti esimerkiksi se, jos kirjassa on runsaasti kuvia. Pelkästä tekstistä koostuvat kirja taitetaan eri tavalla kuin kuvapainotteinen kirja, ja niihin valitaan useimmiten jopa täysin erilainen paperilaatu. Lisäksi taiton kannalta on olennaista tietää, mikä kirjan arvioitu sivumäärä on. Tähän liittyy olennaisesti myös tieto sivuasettelusta, tekstin muotoilusta sekä käytetyn paperin koosta. Yleisimmät koot ovat A4, A5 sekä A6, mutta muitakin vaihtoehtoja on. Lisäksi kirjapainon pitää tietää, tuotetaanko kirja värillisenä vai mustavalkoisena.

Oikean materiaalin valinta

Laadukas kirja on valmistettu laadukkaista materiaaleista. Kirjaan käytetään monia eri materiaaleja, ei vain paperia ja ”kansiainetta”. Kirjan kansi koostuu nimittäin lähes poikkeuksetta useammasta materiaalista: kovakantisen kirjan kansi on päällystettyä pahvia, eli se valmistetaan pahvista, joka vahvistetaan esimerkiksi muovilla, kankaalla tai paperilla. Tämä yhdistelmä on ”kansiaine”, joka lopulta päätyy kirjan lukijan käteen. Pergamentin päivät ovat jo kaukana takanapäin, ja kirjan sisus tehdään lähes poikkeuksetta paperista, mutta paperejakin on monenlaisia. Paperin paksuus ja laatu riippuvat täysin valmistettavasta kirjasta.

Perinteisesti kuvapainotteisissa kirjoissa suositaan paksua, kirkasta paperia, joka on mahdollisimman valkoista antaakseen kuvien ottaa estradin haltuunsa. Tekstipainotteisessa kirjassa tällainen paperilaatu puolestaan on yleensä varsin huono valinta: kirkkaan valkoinen paperi rasittaa silmiä, kun se yhdistetään pieniin, mustiin kirjaimiin. Siksi tekstipainotteisissa kirjoissa suositaankin yleensä kevyesti värittynyttä, hieman kellertävää paperilaatua. Myös paperin paksuus on yleensä pienempi.

Kategoriat
Yleinen

Näin kirja syntyy

Oletko koskaan pohtinut, mistä kaikki lukemasi kirjat ovat saaneet alkunsa? Kirjapainosta totta kai, mutta miten se oikeastaan toimii? Jos et ole asiaa tullut aiemmin pohtineeksi, on tänään se päivä. Sukellamme nimittäin syvälle kirjapainon maailmaan ja otamme selvää, miten kirja löytää tiensä kirjailijan aivoista sinun yöpöydällesi.

Kirjan synty

Kirja on, kenties hieman intuitionvastaisesti, teknisesti verrattain haastava tuottaa. Kirjan painamiseen liittyy paljon vaativia päätöksiä, joilla voi olla merkittävä merkitys lopullisen tuotteen laadun kannalta. Hyvässä kirjassa on oikea sivuasettelu ja kokonaisuus on tehokkaasti toteutettu. Kyseessä ei todellakaan ole yksinkertainen ”laitetaan vaan kirjaimia paperille” -prosessi. Kirjan taittoa ajatellen on tärkeä pohtia muun muassa sivun kokoa: halutaanko kirjasta A4-kokoinen vai kenties A5- tai A6-kokoinen. Muitakin vaihtoehtoja on. Tämä pohdinta on keskeisesti yhteyksissä arvioon kirjan lopullisesta sivumäärästä. Pohdittavaa löytyy myös kirjan värimaailmasta, tekstin muotoilusta sekä arvioidusta painosmäärästä. On päätettävä myös, halutaanko kirjasta kova- vai kartonkikantinen. Jos kirjassa on kuvia, on sillä poikkeuksetta merkittävä vaikutus kirjan taittoasuun.

Kirjan rakenne

Päällisin puolin voisi luulla, että kirja on vain kannet, joiden sisällä on sivuja. Totuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Kovakantisessa kirjassa on kansipahvin ja sisuksen lisäksi myös selkä sekä päänauha. Näiden onnistunut tuottaminen on ensiarvoisen tärkeää kirjan luettavuuden ja yleisen laadun kannalta. Lisäksi on huomattavaa, että kansipahvi ja sisus ovat aina eri materiaalia. Kirja tarvitsee myös etulehden. Kartonkikantisella kirjalla on muuten sama rakenne, mutta koristeellinen päänauha puuttuu.

Kansipahvi

Kirjan kansipahvi voidaan – nimestä huolimatta – valmistaa monilla eri tavoilla ja monista eri materiaaleista. Kovakantisen kirjan kannet ovat pahvia, mutta ne päällystetään jollakin muulla materiaalilla. Yleisimpiä päällystysmateriaaleja ovat muovi, paperi ja kangas. Muitakin materiaaleja voidaan käyttää hieman kirjasta riippuen. Kartonkikantinen kirja yleensä laminoidaan, sillä muutoin sen kestävyys käytössä jää vähäiseksi ja lopputuloksena on heikkolaatuinen lopputuote.

Sisus

Kirjan sisuksessa on siinäkin vaihtelua. Sisuspaperi valitaan aina kirjan käyttötarkoituksen mukaan. Jos kirjassa on tekstiä, on paperin yleensä hyvä olla hieman värjättyä, jotta se on mahdollisimman silmäystävällinen. Toisaalta runsaasti kuvia sisältävä kirja pääsee yleensä parhaiten oikeuksiinsa täysin valkealla paperilla. Nämä ovat vain muutamia niistä monituisista asioista, jotka kirjaa painettaessa on syytä ottaa huomioon.

Kategoriat
Yleinen

Painomenetelmät

Painaminen on tekniikka, jonka avulla pinnalle voidaan muodostaa – ”painaa” – kuvia. Yleensä painamisella viitataan ennen kaikkea kirjapainoon, jota voidaankin pitää kaiken painamisen isänä. Sana ”painaminen” sisältää kuitenkin myös esimerkiksi julisteiden ja vaatteiden painamisen.

Painomenetelmien kehitys

Painamista on historian varrella tehty monilla eri tekniikoilla ja monilla erilaisilla laitteilla. Varhaisimmat painotuotteet syntyivät Kiinassa ajanlaskun alkuaikoina, joskin tällöin oli kyseessä vielä varsin alkeellinen painamisen muoto, jossa puukaiverruksia painettiin kankaalle ja myöhemmin paperille. 1000-luvulla keksittiin ensimmäiset irtokirjakkeet, jotka mahdollistivat monipuolisemman painatuksen. Näitä kirjaimia hyödynsi myöhemmin 1400-luvulla vaikuttanut Johannes Gutenberg, joka loi ensimmäisen todellisen kirjapainokoneen, ja aloitti siten todellisten painomenetelmien kehityksen. Kirjapainotaito levisi nopeasti, sillä ensimmäistä kertaa ikinä oli kirjoja mahdollista tuottaa nopeasti ja edullisesti.

Gutenbergin keksintö, joka perustui kohopainamiseen, ei kuitenkaan ollut vielä täydellinen, ja sitä on paranneltu vuosisatojen saatossa aina nykypäivään asti. Painokonetta koneellistettiin vuosien kuluessa pikkuhiljaa, tarkoituksena nopeuttaa painoprosessia entisestään. Tähän tarkoitukseen käytettiin jousia, höyrymoottoreita ja lopulta sähköä. Rotaatiopainokoneen synty toi maailmoille kuvan klassisesta sanomalehtipainosta, jossa suuret kelat painavat hurjalla tahdilla valtavia määriä uutistekstiä ihmismassojen luettavaksi.

Offset-painotekniikka

Nykyisin yleisin painokone on offset-paino. Sen toiminta perustuu, kenties hieman yllättäen, kemiaan. Olet varmasti joskus keittiössä häärätessäsi havainnut, että öljy ja vesi eivät sekoitu keskenään. Offset-painotekniikassa tätä hyödynnetään kirjojen painamiseen. Koska painamiseen käytetty painoväri on rasvaista, ei se tartu painolevyn niille kohdille, jotka hylkivät rasvaa. Kostutusvesi pitää huolen siitä, että painoväri asettuu vain oikeille paikoille painolevyllä. Kun paperi kulkee painokoneen sylinterien läpi, siirtyy painoväri paperille suunnitellulla tavalla ja uusi painotuote on valmis. Vaikka offset-paino on pitkälti syrjäyttänyt rotaatiopainon painomenetelmänä, käytetään rotaatiopainoa edelleen silloin, kun tarvittavat painosmäärät ovat suuria. Näin tehdään siksi, että rotaatiopaino on huomattavasti offset-painoa nopeampi. Siksi rotaatiopainon tunnistettavat kelat liittyvät monen ihmisen mielessä nimenomaan sanomalehtipainoon.

Digitaalinen painaminen

Painomenetelmien uusin tulokas on digitaalinen painaminen, jossa paperille muodostuva kuva tulee suoraa jonkinlaisesta digitaalisesta lähteestä. Digitaalinen painaminen on kätevää erityisesti siksi, että se mahdollistaa painotuotteen muokkaamisen todella helposti. Valitettavasti digitaalinen painaminen on kuitenkin nykyisellään huomattavasti muita painomenetelmiä kalliimpi.

Kategoriat
Yleinen

Painotuotteet

Painotuotteita on monia – ensimmäisenä tulevat toki mieleen kirjat, mutta todellisuudessa kirjat muodostavat vain jäävuoren huipun. Törmäämme arkielämässämme painotuotteisiin jatkuvasti asiaa sen kummemmin ajattelematta. Painotuotteet ovat kaikkialla, ja siksi onkin hyvä tietää, minkälaisia painotuotteita on ja millä tavalla niitä valmistetaan.

Painotuotteiden kirjo

Vaikka kirjat ovatkin painotuotteista näkyvin, eivät ne enää nykyajan teollistuneessa ja digitalisoituneessa maailmassa ole läheskään yleisin painotuote. Painotuotteiden näkemiseksi tarvitaan vain pikainen vilkaisu vastaantulijoihin kadulla. Monet käyttämistämme vaatteista ovat painotuotteita: niissä on painettuja merkkejä, tekstejä ja kuvia. Tekstiileihin painaminen toteutetaan yleensä seripainossa, toiselta nimeltään silkkipaino. Termiä ”seripaino” käytetään lähinnä silloin, kun puhutaan taidegrafiikasta. Siksi tässä tekniikkaan viitataan yleisemmin nimellä ”silkkipaino”.

Silkkipainoa käytetään vaatteiden valmistuksessa erityisesti siksi, että toisin kuin muut painomenetelmät, mahdollistaa silkkipaino painamisen myös epätasaisille pinnoille. Siksi sillä painetaan paitsi tekstiilejä, myös erilaisia lasi-, puu- ja metallituotteita. Silkkipainon toimintaperiaate on se, että väri painetaan painopinnalle tiukaksi pingotetun kankaan läpi, ja siten voidaan mahdollistaa silkkipainolle tyypillinen epätasaisille pinnoille painaminen. Silkkipainon eduksi etenkin vaatteiden valmistamisen näkökulmasta toimii myös se, että sillä voidaan tuottaa todella vahvoja ja paksuja painojälkiä, jotka peittävät alla olevan tekstiilin kunnolla. Vastaavaa tulosta ei voida muilla painomenetelmillä saavuttaa.

Lisää painotuotteita voi havaita, jos ihmisten vaatteiden tarkastelun jälkeen kääntää katseensa ympäristöön: julisteet ja esitteet ovat kaikkialla, ja ne ovatkin eräitä yleisimpiä painotuotteita. Erilaiset banderollit ja muut suurissa tapahtumissa käytettävät koristeet ja merkit ovat nekin keskeinen painotuotteiden laji.

Nykyajan painomenetelmät

Nykyään suurin osa painatuksesta toteutetaan offset-painomenetelmällä. Offset-paino perustuu siihen, että vesi ja rasva hylkivät toisiaan. Tekemällä tietyistä painopinnan osista rasvaa hylkiviä, voidaan hyvinkin tarkasti määrittää, mille alueille rasvaa sisältävä painoväri tarttuu. Siksi offset-paino ja sen monipuoliset sovellusmahdollisuudet ovat nykyään niin suosittuja.

Eräs varsin uusi ja monikäyttöinen painomenetelmä on digitaalinen painaminen. Digitaalisessa painamisessa väri lisätään painopinnalle suoraa digitaalisesta lähteestä saadun asettelun perusteella. Digitaalista painamista voidaan pitää painamisen tulevaisuuden kannalta keskeisenä, koska se mahdollistaa painotuotteen nopean muokkauksen aina tarpeen vaatiessa. Valitettavasti digitaalinen painaminen on kuitenkin melko kallista, ja teknologian on kehityttävä edelleen, ennen kuin sitä voidaan käyttää laajamittaisempaan painotuotteiden valmistukseen.

Kategoriat
Yleinen

Kirjoja pokeriin ja nettikasinopeleihin liittyen

Nettikasino- ja pokerikirjojaJos haluat viedä pokeritaitosi tai muun kasinopelaamisesi uudelle tasolle, on kenties paras tapa ryhtyä lukemaan kirjoja. Lukeminen todella kannattaa, sillä vaikka nettiartikkelitkin voivat tarjota sinulle paljon hyödyllistä tietoa tiiviissä paketissa, on kirjan kanssa vaikea kilpailla. Pokeri- ja kasinopeleihin liittyvillä kirjoilla on mahdollisuus käsitellä aiheita paljon syvällisemmin kuin mikään nettiartikkeli koskaan kykenee. Tällaisten kirjojen lukeminen kasvattaa totta kai pelitaitoasi ja siten myös mahdollisuuksiasi tehdä peleissä voittoa. Lisäksi ne kasvattavat peliymmärrystäsi ja sen kautta lisäävät peleistä saamaasi nautintoa. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua alan kirjallisuuteen.

Miten valita paras nettikasino -aiheinen kirja?

Jos olet päättänyt tarttua luku-urakkaan, on ensimmäisenä tehtävänäsi valita juuri sinulle sopiva kirja. Riippuen siitä, kuinka paljon luet ja etsit kirjoja yleensä, voi hyvän kirjan löytäminen olla joko todella helppoa tai todella vaikeaa. Kun etsit kirjaa pokeri- ja nettikasinopelaamiseen liittyen, on kenties tärkein tekijä kirjan kohdeyleisö. Kirjoilla on oma kohdeyleisönsä, ja yleensä ihan syystä: aloittelija saa eniten irti aloittelijoille suunnatusta kirjasta, kokenut pelaaja kokeneille pelaajille suunnatusta kirjasta.

Kannattaa siis viettää hieman aikaa tutkiskellen sinua mahdollisesti kiinnostavaa kirjaa ja ottaen selvää, minkä tason tietämystä kirjan sivuille on painettu. Et halua kirjaa, joka on täynnä asioita, jotka jo tiedät, mutta et myöskään kirjaa, joka on niin vaikea, ettei sitä pysty ymmärtämään.

Totta kai kirjan valinnassa on olennaista ottaa huomioon muitakin asioita.

Nämä eivät ole monesti yhtä selkeitä ja helposti havaittavissa kuin kirjan kohdeyleisö, sillä esimerkiksi kirjan esitystapa ja selkeys voivat olla jossain määrin subjektiivisia asioita. Nekin on kuitenkin tärkeä ottaa huomioon, sillä vain selkeää kirjaa on mahdollista ymmärtää. Lisäksi on muistettava, että tylsästi kirjoitettu, tuskaisen pienellä präntillä painettu opus on todellinen lukuhaaste.

Huonosti kirjoitettua kirjaa ei kukaan halua lukea, ja vaatii rautaista itsekuria taistella tiensä kirjan läpi, jota ei yksinkertaisesti ole hauska lukea. Tämä on syytä muistaa myös kirjan valitsemisesta koituvasta alkuhuumasta huolimatta: valitse kirja, jota on hauska lukea. Kirjasta, joka jää lukematta, ei ole sinulle minkäänlaista hyötyä.

Nettikasinot suosittua ajanvietettä

Jos on koskaan television avannut satelliittikanavien osalta, ei ole oikein voinut välttyä huomaamasta että nettikasinoita mainostetaan nykyisin melkoisen paljon ja nettikasinot ovatkin todella suosittua ajanvietettä.

Nettikasinopelejä voi pelata helposti vaikkapa kännykällä, joten enää ei tarvitse raahautua kivijalkakasinolle nauttiakseen esimerkiksi hedelmäpelien pelaamisesta.

Uudet nettikasinot (ks. listaus esim. täältä), ovat laadultaan erinomaisia ja itse on tullut testattua esimerkiksi Wildz -kasinoa, Casumo nettikasinoa, Betssonia, Paffia ja Casinoeuroa, joista voin suositella kaikkia.

Parhaat kasinot ja casinobonukset joita myös talletusbonus -nimellä kutsutaan, olen usein löytänyt netticasinot-suomi.com -sivustolta, joten siellä kannattaa ehdottomasti vierailla.

 

Muutamia kirjaehdotuksia

Nyt kun olemme keskustelleet yleisistä kirjan valitsemiseen liittyvistä seikoista, lienee nyt lopuksi olla hyvä hetki esittää muutamia ehdotuksia kirjoiksi, jotka voivat auttaa sinut alkuun tässä lukutehtävässä. Yksityiskohtaisia pokerivinkkejä voi käydä hakemassa esimerkiksi kirjoista The Poker Blueprint ja Gus Hansenin Pokeriammattilaisen ajatuksissa – Kaikki kädet avattuna.

Tuoreemmat pelaajat ja yleisempiä ajattelulinjoja kaipaavat puolestaan voivat saada paljon irti esimerkiksi kirjasta Pokeri – pelaa kuin ammattilainen. Kasinopelien ystäville yleensä voi suositella Pasi Ojalan teosta Kasinopelit. Nämä ovat toki vain muutamia ehdotuksia, joiden tarkoitus on ennen kaikkea inspiroida sinua ja auttaa sinut alkuun omalle hyvien kirjojen metsästysmatkalle. Onnea matkaan, ja iloisia lukuhetkiä!

Kategoriat
Yleinen

Kirjapainon synty

GutenbergKirjapaino on eittämättä yksi historian tärkeimmistä keksinnöistä. Sen merkitys maailmanhistorialle on kiistämätön, mutta siitä huolimatta se ei monesti saa niin paljon huomiota kuin se ansaitsisi. Kirjapaino ei tokikaan ole merkityksellinen vain historiallisesta näkökulmasta. Tätä hienoa keksintöä on kiittäminen siitä, että myös me tavalliset 2000-luvulla elävät ihmiset voimme nauttia perinteisistä kovakantisista kirjoista ja pokkareista. Kyseessä on ehdottomasti aihe, joka ansaitsee enemmän huomiota ja lähempää tarkastelua. Suodaan siis silmäys sille, mikä kirjapaino on, mistä se on saanut alkunsa ja miksi se on aihe, josta todella kannattaa innostua.

Kirjapainon synty

Paljon ihmiskunnan historiasta on suullista, mutta todellinen historiankirjoitus on ollut mahdollista vasta kirjoitustaidon syntymisen jälkeen. Silti ihmiskunta vietti vuosituhansia ilman kirjapainoa. Käsin kirjoittaminen on aikavievää ja tarkkaa puuhaa, joten ennen kirjapainoa kirjat olivat kallis harvinaisuus, ja jokaisen yksittäisen kirjan tuottaminen vaati päiväkausien työn. Siksi kirjat olivat vain harvojen, etuoikeutettujen ihmisten ylellisyys. Tämä ei tietenkään edistänyt kansan lukutaitoa yleensäkään – tavallinen kansalainen ei monesti edes tarvinnut lukutaitoa, tai ainakaan kovin edistyksellistä sellaista, kun ainoat luettavat tekstit olivat vaikeusasteeltaan opasteita ja yksinkertaisia asiakirjoja. Lienee sanomattakin selvää, että lukutaidoton kansa ei ole hyväksi yhteiskunnalle – lähinnä yhteiskunnan yläluokille, jotka saivat hyvin pitkälti määrittää, mitä tietoa tuli kansan ulottuville.

Modernin kirjapainon isänä pidetään saksalaista Johannes Gutenbergia. Nykyään tiedämme, että kuten monet muutkin keksinnöt, ei Gutenbergin kirjapaino ollut mikään suuri yksittäinen keksintö, vaan yhdistelmä monia pienempiä innovaatioita, jotka Gutenberg yhdisteli yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Gutenbergin kirjapaino mahdollisti joka tapauksessa ensimmäistä kertaa historiassa kirjojen tuottamisen verrattain nopealla tahdilla, ja toi siten kirjat myös tavallisen kansan ulottuville.

Kirjapaino sai alkunsa samoihin aikoihin kuin Martin Lutherin reformaatioliike, ja kenties suurin esimerkki kirjapainon vaikutuksesta on juuri protestanttisen kirkon synty. Luther käänsi Raamatun saksaksi, jotta tavallinen kansa voisi lukea sitä ja siten tehdä omat päätelmänsä kirjan sanomasta, ja Gutenbergin painokone piti huolta siitä, että nämä uudet Raamatut levisivät Euroopassa suurella vauhdilla. Myöhemmin kirjapainon synty mahdollisti myös esimerkiksi yliopistolaitoksen synnyn. Kyseessä on siis ehdottomasti merkityksellinen keksintö, joka on vaikuttanut elämäämme vuosisatoja ja vaikuttaa edelleen tänä päivänä.

Kategoriat
Yleinen

Kirjan rakenne

Silmämääräisesti arvioiden voisi luulla, että kirja on vain nippu paperisuikaleita, jotka on lyöty yksien kansien sisään. Lähemmällä tarkastelulla käy kuitenkin hyvin nopeasti ilmi, että laadukkaan kirjan rakenteeseen kuuluu paljon muutakin. Tutustutaan siis muutamiin kirjan tärkeimmistä osista ja siitä, miten laadukas painotuote syntyy.

Kirjan kansi

Kirjan kansi on ensimmäinen asia, jonka mahdollinen lukija näkee. Ei siis ihmekään, että sille annetaan paljon huomiota. Hyvä kansi on tärkeä toki kirjan houkuttelevuuden kannalta, mutta ennen kaikkea hyvä kansi varmistaa kirjan pitkän käyttöiän. Siksi onkin tärkeää valita kirjalle sopiva kansipahvi. Kovakantisten kirjojen kannet valmistetaan nimenomaan pahvista, ja päällystetään kirjalle sopivalla materiaalilla. Tämä materiaali on yleensä neliväripainettua paperia, muovia tai kangasta. Hyvin päällystetty kirja säilyy pitkään. Kartonkikantiset kirjat pitäisi laminoida, sillä muuten niiden käyttöikä kärsii huomattavasti.

Lisäksi hyvä laminaatti turvaa kirjan värit ja pitää huolta siitä, että ne säilyvät kirkkaina vielä pitkään painamisen jälkeen. Lopuksi kirjan kannet nivotaan yhteen: varsinaisten kansipahvien lisäksi kirja tarvitsee myös selän ja kovakantisten kirjojen tapauksessa myös päänauhan. Päänauha ei sinällään ole kriittinen kirjan kasassa pysymisen kannalta, mutta se on keskeinen osa laadukkaan kirjan ulkoasua.

Sisus

Kirjan sisus on lähes poikkeuksetta paperia. Paperia on kuitenkin moneen lähtöön, ja oikean paperilaadun valitseminen on tärkeää. Oikea paperilaatu parantaa lukukokemusta, kun taas huonosti valittu paperilaatu vaikeuttaa lukukokemusta ja rasittaa lukijan silmiä tarpeettomasti. Hyvänä peukalosääntönä voi pitää sitä, että runsaasti kuvia sisältävät kirjat painetaan valkealle paperille, kun taas tekstipainotteiset kirjat kannattaa painaa kellertävälle tai muuten hieman värjätylle paperille – tummat kirjaimet kirkkaan valkoisella paperilla rasittavat silmiä.

Selkä

Kirjan selkämys pitää kaiken kasassa, ja siksi sen laadusta ei sovi tinkiä. Selän paksuus vaihtelee muun muassa kirjan sivumäärästä riippuen. Sen pitäisi kuitenkin olla vähintään puoli senttiä, sillä muutoin kirjan rakenne jää heppoiseksi ja kirja saattaa hajota jo lyhyen käytön jälkeen.

Päänauha ja esilehdet

Kovakantiset kirjat tarvitsevat myös kaksi ylimääräistä rakenne-elementtiä: päänauhan ja esilehdet. Näiden tarkoitus on lähinnä kosmeettinen. Päänauha on olennainen osa kirjan ulkoasua, mutta se ei vaikuta kirjan kestävyyteen itsessään. Esilehtien tarkoitus puolestaan on peittää kannen harmaa pahvi.

Kategoriat
Yleinen

Kirjan painaminen ja sidonta

KirjaKirjat näyttävät päällepäin varsin yksinkertaisilta esineiltä: kannet ja vähän sivuja siinä välissä. Voisi luulla, että kirjoja on mahdollista tuottaa melkein kuin liukuhihnalta. Kiitos nykyteknologian, voidaan kirjoja tosiaan tuottaa varsin nopeasti. Yksinkertainen prosessi kirjan synty ei kuitenkaan ole. Todellisuudessa kirja kulkee varsin pitkän matkan kirjailijan kynästä lukijan kirjahyllyyn. Ennen kuin kirja on lukukunnossa, täytyy se painaa ja sitoa.

Molemmat ovat toimenpiteitä, jotka vaativat ammattiosaamista ja tiukkaa pohdintaa. Jokainen kirja on hieman erilainen ja vaatii erilaisia painatus- ja sidontaratkaisuja. Tämä artikkeli antaa yksinkertaisen pikakatsauksen kirjan tuotantoon ja erilaisiin menetelmiin ja materiaaleihin, joita kirjan tekemisessä voidaan käyttää.

Kirjan sidonta

Kirjan sivut itsessään eivät ole mitään, jos ne eivät pysy kasassa. Painettu kirja ilman sidontaa on vain epämääräinen nippu papereita. Siksi kirjan sidonta onkin varsin kirjaimellisesti jokaisen kirjan selkäranka. Kirjan sitojan työ on ollut olemassa jo vuosisatoja, joten ei ihmekään, että kirjan sidonta on niin arvostettu käsityön laji. Toki nykyteknologia mahdollistaa myös koneellisen sidonnan, joka ei tokikaan ole samalla tavalla arvostettua.

Toimivaa se kuitenkin on, ja koneellinen sidonta mahdollistaa kirjojen nopean ja edullisen tuottamisen. Vaikka kirjan sidonta onkin haastavaa käsityötä, ei se tarkoita, etteikö se olisi täysin opittavissa. Kirjan sidontaa voi opetella myös itse. Harva asia kuitenkaan vetää vertoja ammattimaisesti sidotulle kirjalle. Kirjan sidontaan on monia tekniikoita, ja paras sidontamenetelmä riippuu jokaisen yksittäisen kirjan käyttötarkoituksesta. Hyvin sidotun kirja näyttää kauniilta ja sen käyttöikä on pitkä.

Kirjan rakenne

Kirja itsessään voidaan tehdä monista eri materiaaleista ja monilla eri tekniikoilla. Pääpiirteissään kirjat jaetaan kova- ja kartonkikantisiin. Kovakantisten kirjojen kannet valmistetaan pahvista ja vahvistetaan lisämateriaalilla, kuten muovilla tai kankaalla. Hyvin tehty, kovakantinen kirja säilyy erinomaisessa kunnossa vuosikymmeniä, jos se säilötään hyvin. Kartonkikantisilla on kuitenkin niilläkin paikkansa kirjojen maailmassa, sillä niiden tuotanto on yksinkertaista ja edullista.

Kartonkikantiset kirjat laminoidaan, joten niidenkin käyttöikä voi olla yllättävän pitkä. Voisi luulla, että ainakin kirjan sisus on turvassa kaikenlaisilta materiaalipohdinnoilta, mutta asia ei suinkaan ole näin. Myös paperilaatu vaihtelee kirjasta toiseen, ja oikean paperilaadun valinta on keskeistä laadukkaan ja kestävän kirjan tuotantoa ajatellen.

Kategoriat
Yleinen

Gutenbergin kirjapaino

Kirjapainosta ja sen historiasta on lähes mahdotonta puhua mainitsematta Johannes Gutenbergin nimeä. Hän oli 1400-luvulla nykyisen Saksan alueella elänyt keksijä ja metallityön asiantuntija, jota pidetään modernin kirjapainotaidon isänä. Hänen keksintöönsä on monesti viitattu yhtenä ihmiskunnan historian merkittävimmistä keksinnöistä, ja väitteelle on varsin hyviä perusteluja. Gutenbergin painokoneeseen on syytä tutustua, jotta voimme ymmärtää tätä suurta keksintöä, joka vaikuttaa elämäämme myös nykypäivänä.

Kirjapainon taustaa

Gutenberg ei suinkaan ollut ensimmäinen henkilö, joka käytti painamistekniikkaa tekstien monistamiseen. Painaminen oli keksitty jo yli tuhat vuotta aiemmin Kiinassa, jossa puukaiverruksia painettiin ensin kankaalle ja myöhemmin paperille. Vuosisatojen vieriessä monet keksijät kehittelivät painotekniikkaa entisestään. Esimerkiksi irtokirjakkeilla oli merkittävä vaikutus kirjapainotaidon kehittymiseen, sillä ne mahdollistivat painotekniikan monipuolisemman käytön. Olisi siis väärin sanoa, että Gutenberg keksi kirjapainon tuosta vain – kirjapainoa oli harjoitettu jo vuosituhannen verran, joten monet Gutenbergin hyödyntämistä innovaatioista oli tehty jo aiemmin. Kuten monet suuret keksinnöt, myös kirjapaino oli monien, pitkällä aikavälillä tehtyjen keksintöjen kulminoituma.

Gutenberg onnistui yhdistelemään monia painatukseen liittyviä keksintöjä, ja ensimmäistä kertaa ikinä vuosisatojen aikana tehdyt keksinnöt kohtasivat itsensä yhdessä, toimivassa kirjapainokoneessa. Ei siis missään nimessä ole väärin sanoa, että Gutenberg on kirjapainon isä. Vaikka hänen käyttämänsä teknologia olikin keksitty jo aiemmin, ei se poista sitä, että Gutenberg yhdisti kaiken tämän tietämyksen yhteen, toimivaan koneeseen, joka ensimmäistä kertaa mahdollisti kirjojen tuotannon verrattain nopealla tahdilla.

Kirjapainon perintö

Gutenbergin kirjapaino oli paitsi nopea, myös halpa. Kirjapainoa ennen lähes kaikki tekstit olivat käsinkirjoitettuja. Sanomattakin selvää, että kokonaisen kirjan kirjoittaminen ja kopioiminen käsin on todella aikaa vievää työtä, ja siksi kirjat olivatkin kalliita ja harvinaisia. Gutenbergin kirjapaino mahdollisti kirjojen massatuotannon ja siten pohjusti lukutaidon yleistymistä, reformaatiota sekä yliopistolaitoksen syntyä.

Gutenbergin jälkeen hänen konettaan on kehitelty edelleen. Offset-painokone, nykyajan yleisin painokone, on toki huomattavasti Gutenbergin painokonetta monimutkaisempi ja tehokkaampi, mutta sen taustalla olevat toimintaperiaatteet ovat edelleen samat. Painokone on keksintö, joka tehtiin vuosisatoja sitten, mutta joka vaikuttaa edelleen merkittävällä tavalla meidän elämäämme nykypäivänä. Kiitos Gutenbergin kirjapainon saamme tänäkin päivänä nauttia suosikkikirjoistamme kauniisti ja edullisesti painettuina.